Radioamatööritekniikan seura ry:n (RATS) vuosikokous on kutsuttu koolle 29.3.2020 klo 15.00 Padasjoen kunnantalolle. 

RATSin sääntöjen mukaan vuosikokous on pidettävä maaliskuun loppuun mennessä. Koska kunnantalo on suljettu, kokous pidetään lähimmässä mahdollisessa paikassa, eli Padasjoen kunnantalon parkkipaikalla. RATSin säännöt eivät salli kokouksen pitämistä etänä.

Tartuntatautilain (1227/2016) 58 §:n nojalla aluehallintovirastot ovat määränneet, että julkiset kokoontumiset rajoitetaan 10 henkilöön. Määräykset ovat voimassa 18.3.–13.4.2020 välisen ajan. Tästä syystä suositellaan välttämään paikalle saapumista. Jos osallistujien määrä ylittää 10 henkilöä, kokous joudutaan keskeyttämään.

Hallitus on päättänyt, että kokoukseen saapuu ainakin RATSin puheenjohtaja Tatu Peltola ja hallituksen jäsen Oskari Lahti. Kokouksessa päätetään siirtää vuosikokouksen asiat jatkokokoukseen ja velvoitetaan hallitus kutsumaan jatkokokous koolle. Muita asioita ei käsitellä.

Järjestely on juristilta saadun ohjeistuksen mukainen. Yhdistyksen sääntöjen ja yhdistyslain mukaan kaksi osallistujaa riittävät päätösvaltaiseen yhdistyksen kokoukseen.

Kokouksessa ei ole kahvitarjoilua.

Hallitus päättää ja tiedottaa jatkokokouksen ajankohdan myöhemmin.

Radioamatööritekniikan seura ry:n (RATS) hallitus